Pysy maun tasalla!

Ota yhteyttä
Elintarviketeollisuuden näköalapaikalla työskentelevä Aki Nyyssönen on luottanut atSaucen osaamiseen useasti uransa aikana. Tulokset maistuvat Herkkumaan ja Evertasten veden kielelle tuovissa tuotteissa. 

-Kun ruokaa ja elintarvikkeita valmistetaan teollisessa mittakaavassa, tulee eteen väistämättä yllätyksiä. atSaucen nopeus ja monipuolinen osaaminen ovat pelastaneet tilanteen monta kertaa, avaa Nyyssönen yhteistyön käänteitä.


Herkkumaan ostoista ja tuotantosuunnittelusta vastatessaan Nyyssönen piti tiiviisti yhteyttä atSaucen ammattilaisiin. Uudet tehtävät Evertastella ovat vieneet miehen hieman pidemmän matkan päähän päivittäisistä makuasioista, mutta kumppanuus löytää uusia uomia.


-Alallamme reseptit, tuotteet, aikataulut ja tavoitteet vaihtelevat niin paljon, ettei yhtä oikeaa valmistustapaa ole olemassa. atSaucen vahvuus on siinä, että he muokkaavat omaa prosessiaan asiakkaan tarpeiden mukaan hankkeen eri vaiheissa, kertoo Nyyssönen.


atSaucelle kehittää tuotteensa tarkasti asiakasta kuunnellen, ja valmistusprosessissa on tilaa yksilöllisyydelle. Maistuvan lopputuloksen ohella elintarviketeollisuuden muutkin lainalaisuudet huomioidaan. Makuratkaisuissa panostetaankin erityisesti riittoisuuteen, kustannustehokkuuteen, säilyvyyteen ja nopeaan valmistusprosessiin.


-Olemme ensin kertoneet, millaisen tuotteen pitäisi olla. Tämän jälkeen atSaucen ammattilaiset ovat etsineet sopivat raaka-aineet ja räätälöineet valmistusprosessin meille sopivaksi. Kokonaisuudessa näkyy monialainen osaaminen, jossa yhdistyvät makutietämys, kemiallinen tietotaito ja tuotantoasiantuntemus, Nyyssönen avaa.


Elintarviketeollisuudessa päädytään usein tilanteeseen, jossa kokonaisuuden hallinta hajoaa turhan pieniin osiin. atSauce vastaa tähän haasteeseen tiiviimmillä yhteistyökäytännöillä ja kattavammalla palvelupaletilla.


-Moniin muihin alan toimijoihin verrattuna atSauce toimii paljon lähempänä tilaajaa. Tämä näkyy esimerkiksi tiiviimpänä osallistumisena tuotteiden koeajoihin. Ja mukavien kavereiden kanssa on tietenkin mukavaa työskennellä, Nyyssönen päättää hymyillen. 


Herkkumaa 

Luonnon puhtaat maut ja Suomen kesä säilöttynä. Herkkumaan laaja valikoima kattaa maistuvat säilykkeet, herkulliset hillot, mainiot maustekastikkeet ja majoneesit sekä suositut texmex-lisukkeet jokaiseen herkutteluhetkeen. 


Evertaste

Valmisherkkuja maalle, merelle ja ilmaan. Evertaste on yksi Suomen suurimmista take away ja -lentocateringpalveluja tuottavista yrityksistä. Valikoimaan kuuluvat erilaiset valmisruoka- ja leipomotuotteet sekä ateriakokonaisuudet ja private label -ratkaisut. 


Ajankohtaista


Täällä jaamme tuoreimmat kuulumiset, kätevät vinkit, inspiroivat asiakastarinat ja muut herkulliset jutut suoraan meiltä sinulle. Kurkkaa kulissien taakse, nappaa ideoita omaan arkeesi ja tutustu ihmisiin sekä projekteihin atSaucen takana.

Tekijä Joonas Tani 3. maaliskuuta 2026
The Future of Fermentation: Trends and Opportunities in the Food Industry
Tekijä Joonas Tani 3. maaliskuuta 2026
Fermentoinnin tulevaisuus: trendit ja mahdollisuudet elintarviketeollisuudessa
6. helmikuuta 2026
Tässä artikkelissa perehdymme siihen, miten fermentointi muokkaa ja syventää makuja, sekä kuinka ravintolat voivat hyödyntää tätä tietoa päivittäisessä toiminnassaan.
20. tammikuuta 2026
Tehokas varastonhallinta ja kustannusten optimointi ovat menestyvän ravintolan kulmakiviä, fermentoidut tuotteet tarjoavat tähän innovatiivisia ratkaisuja. Lue lisää!
7. tammikuuta 2026
Fermentointi, eli hapattaminen, on yksi vanhimmista ja monipuolisimmista keinoista sekä säilöä elintarvikkeita että syventää ruoan makua. Lue lisää!
19. joulukuuta 2025
Teollinen fermentointi on kehittynyt valtavasti viime vuosikymmenien aikana, perinteisestä prosessista on tullut huipputeknologiaa. Tutustu tulevaisuuden makuihin!
5. joulukuuta 2025
Fermentoitujen mausteiden käyttö on viime vuosina noussut ammattilais- ja kotikeittiöissä uudelle tasolle. Lue lisää!
9. lokakuuta 2025
Lokakuun Liha ja ruoka -lehdessä julkaistiin artikkeli atSaucesta, jossa kerrotaan yrityksen taustasta, toiminnasta ja kasvusta. Lue lisää!
Meille on myönnetty avainlippu.
27. kesäkuuta 2025
Suomalaisen työn ry on myöntänyt atSaucen mausteiden ja kastikkeiden private label -valmistukselle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa valmistetusta tuotteesta.
Tekijä Sanni Marttila 26. kesäkuuta 2025
atSauce Oy oli mukana toisen kerran Euroopan suurimmilla private label –messuilla Amsterdamissa. Haastattelussa atSaucen toimitusjohtajan Juuso Tani ja markkinointiasiantuntija Yannick Julie.